Eilen tämä urakka siis alkoi. Illalla olin niin väsynyt ja flunssainen, että en sitten loppujen lopuksi jaksanut etsiä niitä pistelaskutaulukoita. Pakollisten kotitöiden (=ruuanlaitto, imurointi) jälkeen nukahdin sohvalle. Ruokailut menivät kuitenkin kohtalaisen hyvin. Ja kun heräsin sieltä sohvalta, niin kävin kävelemässä hyvin rauhallisen, alle puolen tunnin kävelylenkin.

Aamupala:
Lautasellinen kaurapuuroa voisilmällä, maitoa.

Välipala:
Iso mukillinen sitruunateetä.

Lounas:
Kaksi omenaa, 0,5 l vissyvettä (ennen olisin juonut jotain limsaa tai mehua).

Välipala:
Sorruin töissä syömään neljä Domino-keksiä.

Illallinen:
Perunamuussia, uunilenkkiä, reilusti salaattia, jälkiruuaksi yksi Pusu.

Ei ollenkaan hullummmin minulta. En edes yritä kieltäytyä kerralla kaikista "paheista", sillä tiedän kokemuksesta, että silloin repsahdan entistä pahemmin. Listalla kuitenkin limsa on vaihtunut vissyyn ja lämpimän ruuan kanssa söin paljon salaattia. Ja Pusujakaan en syönyt kuin yhden, ennen olisin syönyt monta. Oikein hyvä ruokapäivä. Ehkäpä puolen vuoden kuluttua lounaan paikallakin on lämmin ateria, eikä noita Dominoitakaan ole kovin montaa (en edes pohjimmiltani tykkää pipareista).

Tänään etsin ne pistelaskutaulukot ja lasken sitten nekin tänne.