Lauantai oli huimasti perjantaita parempi päivä. Heräsin reilusti ennen muuta perhettä, tein leipätaikinan ja lähdin ulos nauttimaan kauniista auringonpaisteesta. Tarkoitus oli kävellä katsomaan asuntoaluetta, johon haikailemme muuttavamme joskus. Kävinkin siellä, mutta jatkoin vielä matkaa vähän pidemmällekin. Tein lopulta tunnin reippaan lenkin alkuperäisen aiotun puolen tunnin sijaan. Hiki virtasi ja tuli hyvä olo (ja nenäliinoja kului, hyvä vaan että pää ja keuhkot tyhjenevät limasta!). Lisää hyvää oloa oli luvassa, sillä lähdin miehen mukaan "hevostelemaan" muutamaksi tunniksi. Heiluin muutaman tunnin taustajoukoissa miehen hyysätessä silmäteräänsä. Mukavaa ja terapeuttista puuhaa, suosittelen.

Ruokapäiväkirja:

Aamupala
tuoretta moniviljaleipää (kauraa, ohraa, ruista, spelttiä), maitoa

Välipalat jäivät välistä, samoin lounas

Päivällinen
Perunamuussia, hailipihvejä, kananmunakastiketta, salaattia.

Illalla meille tuli vieraita viettämään elokuvailtaa, ja tietysti siinä tuli sitten syötyä aika paljonkin karkkia ja ihan pikkuisen sipsejäkin. Pysyin alkoholittomalla linjalla ja join "vain" colaa. Pysyin kohtuudessa enkä koe repsahtaneeni. Painonvartijoiden pistemäärät varmasti ylittyivät huimasti, mutta eipä voi mitään. Ne pahuksen pistetaulukot ovat edelleen hukassa.