Leena haastoi minut kertomaan aamutoimistani. Joten tässäpä tyypillinen Kilokeijun aamu!

Arkiaamuisin kello soi hyvin, hyvin aikaisin. Aika usein annan sen mennä vielä torkulle, ja nousen vasta hetken kuluttua. Ihan ensimmäisenä yleensä suuntaan vessaan ja hampaiden pesuun, siitä sitten vaihtelevasti joko syömään aamupalaa tai suihkuun tai ulos happihyppelylle, tilanteen mukaan. Suihkun jälkeen puen työvaatteet ja kiroan joka aamu, kun en edellisenä iltana ole valinnut vaatteita valmiiksi. Meikkaan ja pakkaan laukun. Luen päivän lehden samalla kun syön aamupuuroani. Koska minä olen perheessämme ainoa puuronsyöjä, arkisin valmistan annokseni mikrossa. Joskus viikonloppuisin hemmottelen itseäni keittämällä jotain herkkua kuten riisipuuroa kunnolla kattilassa tai leivon leipää.

Olen oikeasti varsin aamuvirkku, joten aamuisin puuhastelen paljon siinä varsinaisten aamutoimien ohessa. Siivoan, tiskaan (meillä ei ole tiskikonetta), pyykkään tai leivon. Etenkin lauantaisin nousen reilusti ennen muuta perhettä, ja koska muiden nukkuessa en voi huudattaa pölynimuria, niin tuhlaan energiani leipomalla tai käyn kävelyllä. Pyhäaamut olen pyhittänyt nauhoittamieni tv-sarjojen katsomiseen, viikolla kun siihen ei ole aikaa tai energiaa (suurin osa seuraamistani sarjoista tulee hyvin myöhään illalla, jolloin illantorkkuna olen jo nukkumassa). Sunnuntaiaamuina television ääressä voi mennä montakin tuntia.

P.S. Kykenin vastustamaan roskaruuan houkutusta, ja nyt suuntaan kotiin syömään eilisiä tähteitä. Hyvä minä!