Sunnuntaina vietimme pientä perhejuhlaa laittamalla koko perheen voimin hyvää ruokaa ja syömällä arkea paremmin. Yksi kattoi pöytää, toinen teki salaatin, kolmas kastiketta, neljäs paistoi pihvit... Pihvien paistaminen kuuluu automaattisesti mieheni askareisiin. Asuimme aikoinamme ulkomailla, ja silloin ruuanlaitto kuului minun vastuualueeseeni, ja osasin paistaa herkulliset pihvit kaasuliedellä. Jostain syystä en oppinut samaa hienoa taitoa Suomessa sähkölieden kanssa, joten pihvienpaistovastuu siirtyi miehelleni. Hän tekee niistä juuri oikeanlaisia. Sopivasti mausteita, juuri oikea kypsyysaste, nami nami. Ruokailun jälkeen olimme kaikki niin ähkyjä ja edellisen illan illanvieton jälkeen väsyneitä, että vain löhösimme sohvalla ja katselimme television leffatarjontaa. Ihan liikunnaton päivä ei suinkaan ollut, sillä miehen kanssa kävimme aamulla kaksisteen lenkkeilemässä lähes kahden tunnin lenkin, koukaten myös sieltä asuntoalueen kautta.

Ruokapäiväkirja:

Aamupala
Moniviljaleipää, maitoa

Myöhäinen lounas/aikainen päivällinen
Krokettiperunoita, bearnaisekastiketta, pihvejä, feta-salaattia (tästä tuli niin täyteen, että loppupäivänä ei paljon tehnyt mieli syödä mitään, eikä jaksanutkaan)

Iltapala
Pala Reissumiestä, colaa