Kiitos kaikille kommentoijille, piristivät päivää ja motivaatiota! Jos teissä on onnistujia, niin kyllä minussakin sitten. Aurinkokin paistaa ja olo on ihana. Vaa'alla en ole käynyt, enkä taida mennäkään tällä viikolla. Mittojakin aion ottaa vasta kesäkuun puolella.

Olen ollut ulkomailla miehen kanssa lomailemassa. Paaaaljon vettä, vissyä, puolikas lasillinen viiniä ja muutama iso lasillinen colaa. Paaaaljon herkkuja, koska joka päivä syötiin ulkona pitkän kaavan mukaan. Mutta myöskin paljon liikuntaa, sillä kävelimme jalkamme kipeiksi joka päivä. Onneksi olin varautunut niin paksuilla sukilla, geelityynyillä kuin useammilla kenkäparillakin. Rakkoja ei tullut, eikä hiertymiä, mutta joka ilta oli ilo heittää kengät pois jalasta ja istua. Voin muuten suositella lämpimästi Compeedin StyleSOS-geelityynyjä. Ne ovat pelastaneet monet juhlat korkokengissä, mutta toimivat uskomattoman ihanasti myös matalissa kengissä kun liikkeellä ollaan tuntikausia asfaltoiduilla kaduilla ja mukulakivitoreilla.

Sitten lupaamaani väliraporttia L'Orealin selluliittirasvasta, joka on nyt ollut käytössä neljättä viikkoa. Muhkurat reisistä ovat aivan selvästi vähentyneet eivätkä jalat ole niin turvonneet kuin aikaisemmin. Voide tuntuu ihanalta iholla, ja jättää olon raikkaaksi. Mieskin on kehunut ihoa pehmeämmäksi ja sileämmäksi. Ensimmäinen putkilo alkaa olla lopussa (joko minä käytän voidetta reilusti eli runsaasti, tai sitten se ei ole kovin riittoisaa), ja aion jatkaa tuotteen käyttöä tulevaisuudessakin. Onneksi saa ihan lähi-Prismasta, ei tarvitse erikseeen juosta kosmetiikkaliikkeeseen.

Raporttia myös Biothermin tuotteista. Ainoa tuote, joka ei ole herättänyt ihastusta on käsirasva. Ei imeydy mielestäni riittävän nopeasti, eikä tarpeeksi. On jotenkin... paksu ja öljyinen. Sen sijaan niin tehokosteuttaja, huulirasva kuin kaikki muutkin tuotteet ovat kuukauden päivittäisen käytön jälkeenkin aivan ihania. Olen tainnut hehkuttaa Biothermia kotonakin jonkun verran, sillä reissun aikana miehen toilettilaukkuun ilmestyi sarjan miehille suunniteltuja ihonhoitotuotteita. Itsekin laajensin kokoelmaani elämäni ensimmäisellä silmänympärysvoiteella. Laukkuuni eksyi myös aika paljon vaatteita, osa Suomesta osa muualta.

Takana siis ihana reissu maailmalle, enkä miettinyt kertaakaan syömisiäni tai painoani tai mitään muutakaan. Teki hyvää pääkopalle.

P.S. Jos tarjotaan, älkää koskaan syökö suklaakeittoa. Kyseinen herkku on valmistettu sulatetusta suklaasta ja oliiviöljystä ja voi herranjumala, en ole ikinä syönyt mitään niin hirveää! Onneksi ei oltu Jyväskylässä, joten saatoin jättää ruokaa lautaselle.