Tänään oli hyvä aamulenkki! Jaksoin juosta tosi hyvin ja aika pitkiäkin pätkiä. Toinen nilkka vähän kiukutteli alkumatkasta, mutta asettui kun lihakset lämpenivät. Olisin voinut jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Mahtava fiilis! Vielä toiset kolme viikkoa näitä kahta lenkkiä kun pyörittää, niin enköhän minä sitten jaksa jo juosta molemmat alusta loppuun. Sitten voin alkaa pidentää reissua.

Hassua on, että erittäin aamu-uninen mies lähtee joka aamu mukaan, kääriydyttyään ensin tuplapeiton sisään niin, että vain vähän päälakea näkyy. Mumisee sieltä sitten, miten väsyttää ja kyllä hän lähtee mukaan. Yhdessä sitten hölkötellään, ja nyt jo parina aamuna olemme rintarinnan vääntäneet istumaannousuja (jes, tällä viikolla kolmena aamuna olen tehnyt ne 60 toistoa kuten viime viikolla päätin! hyvä minä!). Mies vielä punnertaakin, minä saatan tehdä käsipainoilla juttuja tai sitten suuntaan suihkuun, tilanteesta riippuen. Nautimme molemmat tästä aamurutiinista, ja on ihanaa sekä helppoa urheilla kun toinenkin on innostunut.

Juoksumatkojen pidentymisen näki muuten tänään ensimmäisen kerran kellosta. Nukuimme vartin verran pidempään kuin muina aamuina, vetäisimme saman lenkin kuin muulloinkin, teimme lihaskuntoliikkeitä ja söimme runsaan aamupalan sekä luimme lehdet. Tästä huolimatta minä olin kymmenen minuuttia normaalista aikataulusta edellä. Eli ensimmäistä kertaa huomaan juoksulenkin nopeutuneen. Tuntuupa mahtavalta, minä ihan oikeasti edistyn! Tekisi mieleni hieman hyppiä ja pomppia, mutta se ei ehkä olisi ikäiselleni sopivaa (siitä huolimatta, että jokaisessa meissä asuu pieni lehmä eikun lapsi). Kollegat eivät ehkä ihan ymmärtäisi intoiluani. Enkä minä ole täällä pahemmin toitottanutkaan projektiani.

Jossakin laihdutusoppaassa sanottiin, että urakasta pitäisi kertoa mahdollisimman monelle. Että sitten sosiaalisen paineen alla olisi pakko tehdä, kun on niin monelle asiasta puhunut. Minä en kuitenkaan usko tähän, vaan mieluummin teen "yksinäni" omassa rauhassani. Kyllähän tulokset sitten puhuvat puolestaan aikanaan. Kun ei kukaan tiedä, eivät osaa "tarkkailla". Mitä mieltä te olette? Itse luulen, että masentaisi aika kovasti kun huhtikuussa olisi kertonut projektin aloittamisesta, eikä tässä vaiheessa, neljä kuukautta myöhemmin vielä näkyisi mitään tuloksia. Tai no eihän tuokaan ole ihan totta. Vaikka paino ei ole pudonnut, niin farkut eivät enää kiristä ja olo on kaikinpuolin parempi kuin keväällä. Aineenvaihdunta on kiihtynyt ja tunnen itseni kevyemmäksi. En enää päivisin ole väsynyt ja oma asenne kaikkea kohtaan on muuttunut positiivisemmaksi. Olen todella innoissani kuntoilusta, ja kroppa huutaa lisää liikuntaa. Eilisellä iltakävelylläkin olisi mieli tehnyt juosta. Mies ehdottikin juoksemista, mutta ilman lenkkareita ja urheiluliivejä en siihen suostunut. Kuppikoon kasvettua B:stä D:hen tarvitsen ehdottomasti tukea, enkä suostu ottamaan yhtään juoksuaskelta ilman kunnon liivejä! Sekös miestä naurattaa. Kun sitten esitin uhkakuvia roiskeläpistä, niin oli sitä mieltä, että käveleminen on ihan hyvä vaihtoehto. Heh.