Olo on kuin jyrän alle jääneellä. Olin viikonloppuna metsätöissä sukutilalla, ja voi luoja että olen nyt ihan piipussa! Kaksi päivää karsimista, katkomista, raahausta, kantamista, lastausta, purkua... Puuta pinoon, pinoa autoon, autosta katokseen ja sama homma alusta. Kavereina hirvikärpäsiä ja sammakoita. Kädet ovat mustelmilla, kumartuminen on haasteellista ja koko kroppa huutaa hoosiannaa. Hyvää treeniä raahata "risuja" epätasaisessa maastossa ylös ja alas. Siihen päälle vielä "pieni" kolmen tunnin pyrähdys sienimetsään, saaliina monta litraa kanttarelleja sekä suppilovahveroita. Tänäaamuna  vain suomalainen sisu auttoi aamulla juoksemaan. Ehkä vähän mieskin, joka töni ylös, ulos ja lenkille. 

Viikonloppuna irtokarkin himo oli huima, mutta onneksi maaseudulla etäisyydet ovat pitkät ja näin ollen myös karkkikauppaan lähteminen olisi edellyttänyt erityistä vaivannäköä. Jäi siis kaupassa käymättä, hyvä niin. Paino pysyy tiukasti samoissa lukemissa, ei nousua eikä laskua. Yritän iloita "nousuttomuudesta" mutta samalla harmittelen "laskuttomuutta". Yritä tässä sitten pysyä selväjärkisenä ja motivoituneena kun ei mitään tapahdu.