Sitä kaikkea on ollut minun viikkoni. Meillä on käynyt paljon vieraita, viikonloppuna oli jo istuimistakin pulaa. Minä olen leiponut, kokannut, siivonnut ja tarjoillut. Kuntoilemaankin olen ehtinyt, mutta painossa ei ole tapahtunut mitään muutoksia. Motivaatio on silti aina vain kova, olenkohan sekaisin. Normaalisti luovuttaisin "kun ei niitä tuloksia kerran tule". Nyt vain sisukkaasti jatkan kuntoilua ja aamulenkkejä, vaikka siitä ei tunnu olevan välitöntä hyötyä. Minun mittojeni pysyessä ennallaan mies on jo laihtunut monta kiloa, vaikka syömme samoja ruokia sekä noudatamme samoja liikuntajuttuja. Sillä nyt vaan tuntuu olevan tuo aineenvaihdunta kohdillaan. Pizza sinne tai tänne ei hetkauta mihinkään minun tuskaillessani kiristävää farkunnappia. Sisukkaasti kuitenkin jatkan, minä en nyt anna periksi! Tahdon laihtua, tahdon eroon vararenkaasta ja tahdon löytää kadonneet vatsalihakseni. Tahdon mahtua kaikkiin ihaniin vaatteisiini jotka löysin muuton yhteydessä. En tahdo siirtyä kauppojen XLNT ja GreatGirls-osastoille. Vielä selviän nippanappa normaaleilla ostoksilla, mutta paljon ei puutu. Viikonloppuna en edes sovittanut yksiäkään ihastelemistani saapikkaista, sillä tiedän, etteivät ne mahdu kiinni pohkeistani. Tahdon kauniit, kapeat jalat. Ja jos minulla olisi mahdollisuus, niin tekisin nytkin jotain urheilua samalla kun hakkaan tietokonetta työpaikalla. Saisikohan kannettavan jotenkin kiinni kuntopyörään?