Sunnuntai oli mielestäni oikein hyvä ruokapäivä. Sekä myös muukin päivä. Liikuntaakin sain remonttihommissa. Tulihan sitä liikuntaa harrastettua myös lauantaina, vaikka en sitä muistanutkaan mainita. Perjantaina puolestaan liikunta oli ihan jäissä, olin aivan puhki, poikki ja pinossa kun pääsin töistä kotiin. Se osaltaan selittää myös ruokailut, sillä en vain jaksanut miettiä syömistä saatika ruuanlaittoa. Nyt olo on parempi, mitä nyt nukuttaa kun unohduin illalla television ääreen leffaa katsomaan. Kropassa tuntuu miellyttävänä väsymyksenä fyysisen työn tekeminen, ja lihaksetkin kertovat, että on sitä urheiltu.

Aamupala
Lautasellinen muroja, pala ruisleipää jonka päällä tomaattia ja kurkkua, maitoa.

Välipala
Remontin keskellä nautitut kahvit, yksi Jaffa-keksi.

Lounas
Stroganoffia, keitettyä perunaa, runsaasti salaattia. Jälkiruokarahkan jätin väliin, hyvä!

Välipala
Jälleen kahvia, nyt söin kaksi pikkupullaa ja yhden piparin joka uhkasi sulaa auringonpaisteessa.

Myöhemmin illalla napostelin leffan ääressä miehen Raffel-pussin jämät (ei onneksi ollut paljon) sekä join lasillisen colaa. Koko sunnuntain minulla oli hurja makeanhimo, ja olisin voinut tehdä mitä vain saadakseni pussillisen karkkia tai sitä colaa! Mutta join vain vissyä tai vettä, enkä koskenut colajuomiin päivällä edes kahvipöydässä. Jos olisin mennyt suoraan nukkumaan kun meinasin, niin olisivat Raffelitkin jääneet syömättä. Mutta mutta, eihän sitä voi leffaa katsoa ilman, että suullakin on jotain tekemistä. No kyllä voisi, tiedän. Vähän tuli huono omatunto, että eipä taida paino paljon pudota viikonlopun ruokavaliolla. Pitää petrata alkavalla viikolla.