Tunnustan. Tänä aamuna lintsasin aamulenkistä. Kello kyllä soi ihan ajoissa ja heräsinkin, mutta päätä särki. Kävin sitten vain kävelemässä ihan pikkuisen. Ilma olisi ollut aivan ihanteellinen juoksulenkkiä varten, mutta kroppa oli aivan seis. On edelleen. Viikonlopun energiapiikki on purettu, eikä viimeöinen erittäin hyvin nukkuminenkaan vienyt univelkoja pois. Tuli vielä illalla riehuttua pihatöissä, enkä suinkaan rentoutunut kuten olin päättänyt. Vasta illemmalla heittäydyin sohvalle miehen kaveriksi katsomaan elokuvaa, ja nukahdin sitten siihen. Jätin saunankin välistä, ja siirryin tv-huoneen sohvalta suoraan sänkyyn.

Aamukävelyn jälkeen päätin kyllä tehdä vatsalihasliikkeitä, mutta sitten unohduin lukemaan lehteä ja tiskaamaan, joten en ehtinyt mitään. Päätin kuitenkin korjata lintsaukset, ja aion lähteä töiden jälkeen pitkälle kävelylenkille. Ainakin tunnin lenkki olisi tarkoitus heittää. Mies on myöhään töissä, kaikenmaailman kokouksia pukkaa ja asiakkaiden saunottamista sun muuta. Joten suuntaan kuntopolulle yksinäni. Kotitöitäkin olisi tehtävänä, mutta ne voivat odottaa yhden illan. Tänään minä lenkkeilen, teen kasvo- sekä jalkahoidon ja menen ajoissa nukkumaan! *päättäväinen*